Arton Puheenvuoro- Blogi Parantamisen varaa on

Perussuomalaisten luottamus hallitukseen koetuksella.

Suomen SSS- hallituksen olemassaolo perustuu hallituksen sisäiselle luottamukselle ja eduskunnan luottamukseen, mutta kovin kovalle se luottamus näköjään tällä hetkellä joutuu.

Kreikan kriisi painaa päälle ja pitäisi hyväksyä seuraava lainantakuuerä. Vain kreikkalaiset itse ja heidän itsepäisyytensä ja jääräpäisyytensä voi pelastaa perussuomalaiset häpeältä olla esittämässä seuraavaa takuuerää, mutta kreikkalaisten vetkuttelun seurauksena  voi olla  vielä suurempi häpeä, kukaan ei tiedä.

Timo Soini joutui jo tiukassa paikassa, eduskunnan edessä, pääministerin sijaisena, vakuuttamaan puolustavansa SDP:n hankkimia lainatakuuksien "takuutuksia". Se oli ilman muuta häpeä Soinille ja koko puolueelle. 

Toinen koettelemus hallituksen sisäiselle  luottamukselle on tämän sukupuolineutraalin avioliittolain esittely eduskunnalle. Siltä ei persuja pelasta mikään, ei edes uusi kansalaisaloite, vaikka siihen saataisiin tarpeeksi ääniä kerätyksi.

USA:ssahan korkein oikeus on jo todennut että siellä homejen syrjintä näissä avioliitto-asioissa on perustuslain vastaista. Mitenkähän meillä?  Perussuomalaisille homojen tasa arvo on jokatapauksessa häpeä.

Luottamus hallituksen sisällä on nyt koko ajan nyt koetuksella. Myös  persujen kannattajien luottamus hallitukseen ja omaan puolueeseensa on koko ajan koetuksella.  

"Kenenkähän asioita ne persuministerit siellä SSS- hallituksessa oikein ajaa?"  Tämä ajatus käy varmasti näinä päivinä monien persuja äänestäneiden mielissä.


Luottaminen on kyllä kaikenkaikkiaankin hyvinkin riskialtista toimintaa.

Minäkään en luottaisi muihin kuin itseeni,  paitsi jos olisin joku muu, silloin en luottaisi edes nykyiseen itseenikään.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (8 kommenttia)

Käyttäjän kaunaherra kuva
Tuure Piittinen

Puolustusministeri Jussi Niinistö on kaiken huipuksi menettänyt oman henkilökohtaisen puolustuskykynsä ja menee naimisiin tummaverisen henkilön kanssa jonka sukunimi on Sharma. Niinistö muuttaa liiton myötä vielä Helsinkiin, jonka ilmapuolustuksella on hyvät toisen maailmansodan ajoilta olevat perinteet eikä puolustusta tämän tapahtuman jälkeen ainakaan heikennetä.

Soinin puhe aikaisemmin haukkumiensa lainavakuuksien puolustamisessa oli kyllä herkullista kuultavaa :)

Käyttäjän suburbian kuva
Sini Lappalainen

Minusta otsikko on suomalaisia syrjivä. Puhut perussuomalaisia äänestäneistä ikään kuin he kuuluisivat vallanhaluiseen vähemmistöön nimeltään perussuomalaiset. Puolueväki on eriasia ja hyväksyy kyllä kaikki ps-eliitin edeaottamukset, ja jollei hyväksy heille näytetään ovea kuten Jussi rautanaama Niinistö taannoisessa mot-ohjelmassa niin yksiseliiteisesti ilmaisi.

Käyttäjän heke kuva
Heikki Paananen

Sydäntä lämmittää, kun Sini puolustaa PerusSuomalaisiaäänestäneiden poliittista oikeusturvaa.

Käyttäjän suburbian kuva
Sini Lappalainen

PS'ää äänestäneet ovat
eriasia kuin puolueväki. Niinhän se on kaikkien puolueiden kohdalla.

Käyttäjän heke kuva
Heikki Paananen Vastaus kommenttiin #6

Olette Sini varmasti oikeassa.
Miksi se on niin? Oletettavasti poliittinen gravitaatio tekee sen? Demokratian syvin olemus....?

Moni PS:n kannattaja ja äänestäjä on ollut vokaali median havaitsemista PS:n "takinkäännöistä". Erinomaista, että Sini on täällä kritisoimassa moisia poliittisia suunnanmuutoksia.

Käyttäjän artoartovihavainen kuva
Arto Vihavainen

"Minusta otsikko on suomalaisia syrjivä. Puhut perussuomalaisia äänestäneistä ikään kuin he kuuluisivat vallanhaluiseen vähemmistöön nimeltään perussuomalaiset. "

Anteeksi, ei ollut tarkoitus syrjiä suomalaisia, mutta en nyt ihan ymmärrä että miten tämä blogi sen tekee.

"Puolueväki on eriasia ja hyväksyy kyllä kaikki ps-eliitin edeaottamukset, ja jollei hyväksy heille näytetään ovea kuten Jussi rautanaama Niinistö taannoisessa mot-ohjelmassa niin yksiseliiteisesti ilmaisi."

Minusta puolueen äänestäjäkuntaa on johdettu pahasti harhaan puolueen johdon toimesta. Näin ei vastuullisen puoluejohdon pitäisi menetellä mistään syystä, ei onmasta vallanhimosta, ei sen takia että tehdään kokeita ihmisten äänstyskäyttäytymisestä eri menetelmillä, ei edes maan edunkaan nimissä. Äänestäjille ei pitäisi esittää epärealistisia ja maan etua vahingoittavia vaihtoehtoja, ei vaikka sillä tavalla todennäköisesti keräisi hyvän äänisaaliin. Tällainen on politikolta väärää ja vahingollista toimintaa ja siihen on perussuomalaisten johto syyllistynyt. Niin on kyllä kaikkien muidenkin puolueiden johdot, hekin ovat kaikki syyllisiä, kokoomuksesta kommunisteihin. Tällainen politiikka pitäisi jyrkästi tuomita.

Äänestäjille pitäisi esittää vain realistiset näkemykset ja vaihtoehdot.

Käyttäjän suburbian kuva
Sini Lappalainen

Samaa mieltä. Se että luvataan yhtä ja tehdään toista aiheuttaa politiikkavihaa mikä on demokratiaa heikentävää. Kun se on niin räikeätä kuin tässä tapauksessa se haiskahtaa ideologisesti motivoidulta. Puolueella tuntuu olevan salainen agenda, ja toisaalta siis puheet ja nettiaktiviteetti vaan räätälöity manipulaatiomielessä.
Sitä suuremmalla syyllä ps'n huijauksen uhreja ei pidä nimitellä perussuomalaisiksi. Jehän ovat liikkuvia äänestäjiä jotka ovat syystä tai toisesta äänestäneet persuehdokkaita.

Käyttäjän artoartovihavainen kuva
Arto Vihavainen Vastaus kommenttiin #9

"Kun se on niin räikeätä kuin tässä tapauksessa se haiskahtaa ideologisesti motivoidulta. "

Saattaa siinä ideologiaakin olla taustalla, vähän. Mutta epäilen että tämä persupuolue on jonkilanien Timo Soinin tutkimuslaboratorio, jossa tutkitaan mielipiteisiin vaikuttamista ja äänien keräämistä sillä tavoin. Timo Soinin liikkeet ovat tässä mielessä kyllä olleetkin taiturimaisia. Esimerkiksi kelpaa tämä vaalikammpanjan viime hetken autoveron alennuslupaus, jolla Soini viimekädessä päihitti demarit ja toteutti unelmansa hallitukseen menosta. Se oli mestarin veto vaalitaktiikassa. Käytännössä tällä lailla ei ole kenellekään paljon mitään merkitystä. Vähävaraiset joutuvat maksamaan autoilustaan hiukan enemmän, siinä suurin merkitys.

"Sitä suuremmalla syyllä ps'n huijauksen uhreja ei pidä nimitellä perussuomalaisiksi. Jehän ovat liikkuvia äänestäjiä jotka ovat syystä tai toisesta äänestäneet persuehdokkaita."

Olen samaa mieltä. Suurin osa peruäänestäjistä on tavallista väkeä, jota on huijattu.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset