Arton Puheenvuoro- Blogi Parantamisen varaa on

Ranska on menossa eri suuntaan kuin Englanti

Tänään ranskalaiset äänestävät. Mielipidetutkimusten mukaan Ranska on kulkemassa päinvastaiseen suuntaan kuin Englanti.  Englanti on kulkemassa kohti riitaisaa brexitiä, irtiottoa Euroopasta, kohti itsenäisyyttä.  Englantilaiset eivät halunneet että Brysselissä päätettäisiin heidän asioistaan.

Ranskalaiset näyttävät näkevän tämän asian toisin kuin englantilaiset. Le Pen ajoi samanlaista politiikkaa kuin Englannin brexit- ihmiset, eli frexitiä, mutta ranskalaiset eivät näytä kannattavan tätä linjaa, kuten englantilaiset sitä kannattivat.  Ranskalaiset ovat valitsemassa linjan joka vie Ranskan kohti yhä yhtenäistyvää Eurooppaa,  

Saksassa on nyt samanmielinen johto kuin mitä Ranskallikin on näiden vaalien jälkeen ja mielipidetiedustelujen mukaan tämä linja on myös voittamassa syksyllä Saksan vaalit. Myöskään muualla Euroopassa, paitsi Euroopan itäblogissa, ei näytä olevan erimielisyyttä asiasta . Ydin Eurooppa, se Eurooppa jossa unioni perustettiin, on vahvistamassa liittosuhdettaan.

Euroopan laita-alueet, kuten Englanti ja Itäblokki, sen sijaan näyttää vahvasti olevan eroamassa koko unionista. Se on toisaalta hyvä asia unionin ydinmaille, toisaalta huono.  Rauna-alueet toisivat lisää vaurautta ja vaikutusvaltaa unionille, jos ne olisivat luotettavia ja uskollisia, EU:n arvoihin sopeutuvia liittolaisia. Nyt ne ovat EU:n arvopohjan osalta erimielisiä, rettelöitseviä ja erittäin hankalia.  EU ei pysty toimimaan jos sillä on tällaisia kapinoivia jäseniä,


Nyt joku sanoo että eihän EU:n itäblokki ole mihinkään EU:sta eroamassa.  

Katsotaan miten käy, kunhan syksy koittaa ja Merkkel saa valtakirjansa hallita ja Ranskan ja Saksan akseli pääsee yhteistoiminnassaan vauhtiin.  Luulen että itäblokin maiden osallistumiselle unioniin pannaan sellaisia ehtoja jotka eivät sovi heidän arvomaailmaansa, mikä johtaa heidän eroamiseensa unionista, vähän kuten uuvatit erosivat persuista. Arvot ovat tärkeä asia.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (3 kommenttia)

Käyttäjän artoartovihavainen kuva
Arto Vihavainen

Sellaiset maat joiden arvopohja poikkeaa EU:n arvoista on syytä erottaa unionista. Itä-Euroopan kyseessä ollen, näiden lähteminen unionista on EU:lle taloudellinen helpotus, toisin kuin Englannin lähtö, mikä on taloudellinen rasite.

Itäisen euroopan ero unionista kompensoisi Englannin lähdön aiheuttaman taloudellisen menetyksen ja se mahdollistaisi kenties läheisemmän yhteistyön Englannin ja EU:n välillä, kun unionista ei enää tunkisi Englantiin siellä epäsuosittua itäisen euroopan työväkeä.

Käyttäjän mattivtvirtanen kuva
Matti Virtanen

Mainitsemasi riitaisa Brexit ei kai ole Englannin tahto ?

Käyttäjän artoartovihavainen kuva
Arto Vihavainen

"Mainitsemasi riitaisa Brexit ei kai ole Englannin tahto ?"

Brexit on englantilaisten tahto, mutta ei kaikkien englantilaisten ja siksi ne nyt siitä riitelee siellä niin kovasti.

Liekö riitely kenenkään tahtotila?
Riitely brexitistä voi kuitenkin sitä olla.

Kun neuvottelut EU:n kanssa joskus alkaa, kyse ei ole riitelystä, vaan normaalista liikeneuvottelusta, jossa kumpikin osapuoli pyrkii turvaamaan oman etunsa.

May kertoi etukäteen, ennen vaaleja, että hän tahtoo kaiken, eli kaikessa pitää noudattaa Englannin etua, eikä EU- maiden eduista tarvitse ollenkaan välittää.

Se tuskin on kuitenkaan EU- maiden mielestä heidän etunsa että Englanti sanelee ehdot. Tilanne muodostuu pakosta mielenkiintoiseksi ja popcornia kuluu taas sitä seuratessa.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset