Arton Puheenvuoro- Blogi Parantamisen varaa on

Rautatieliikenteen yksityistämisestä

En ole juurikaan käyttänyt junaa tai linja-autoa liikkumiseen viimeisinä vuosikymmeninä.   Oma auto on tuntunut välttämättömältä sijoitukselta ja sitäpaitsi elämänlaatua parantavana asiana ylivoimaisen tärkeänä hankintana. Toisaalta, jos on ollut jonkinlainen oma autonrisa käytössä, niin mikään julkinen kulkuneuvo ei ole tuntunut edulliselta vaihtoehdolta.

Toisaalta ihan viime vuosilta on minulle tullut muutama kokemus sekä linja-autosta, että myös junasta matkailuvälineenä. Täytyy myöntää että kokemus on ollut parempi kuin mitä olen ennakkoon kuvitellut.  Kulkuneuvot ovat parantuneet sitten nuoruuteni päivien, jolloin viimeksi olen kotimaassa julkisia joskus käyttänyt ja hinnat ovat tulleet alas.

Pendoliinollakin pääsi Helsinkiin ja takaisin ihan kohtuuhintaan, kun kyseessä oli erikoistarjous ja lipun hinta ehkäpä puolet, tai peräti kolmannes normaalista hinnasta.

Aiemmin on tullut käytettyä myös omnibussia ja kilpailevia linja-auto-yrityksiä.  Sekä omnibussilla että kilpailevalla yrityksellä onnistuin saamaan huokeat liput ja kun sekä aikataulu että reitti olivat sopivat, mikä ettei julkinen liikenne ollut lähes yhtä edullista kuin oman auton käyttö.

Mitä matkustamisen rasittavuuteen tulee, en näkisi siinä mitään eroa ajaako itse omaa autoa, vai onko toisen kyytissä, matkustaminen on aina kumman rasittavaa.


Se että ylipäätänsä olen käyttänyt julkista kulkuneuvoa on varmaankin  Omnibussin syytä. Omnibussi on tuonut hinnat alas, niin maanteillä kuin rautateilläkin.  Kilpailu on siis tässä tapauksessa ollut kuluttajan etu ja siinä mielessä myös julkisen liikenteen etu, että kilpailu on pudottanut hinnat ja parantanut palvelua, niin että auton omistajankin kannattaa harkita julkista kulkuvälinettä vaihtoehtona omalle autolle.

Kilpailu on parantanut palvelua siten että nyt voi valita julkisen liikennöimisvälineen kätevästi netistä, joko tietokoneella tai älykännykällä ja matkan varaaminen on helppoa.  On helppoa myös vertailla eri vaihtoehtojen reittejä, aikatauluja ja hintoja ja jos sopivia löytyy, voi valita niistä parhaiten tarkoitukseensa sopivan vaihtoehdon.

Enää ei tarvitse mennä minnekään lippuluukulle hakemaan lippuja ja tutkia erilaisia vaihtoehtoja paperisista paksuista luetteloista.  Lippukin on nyt kätevästi kännykässä, niin että mitään erillisiä paperilappusia ei tarvitse hakea mistään,  tulostaa printterillä tai säilyttää lompakossa.


Hallituksen rautatieliikenteen yksityistäminen merkinnee sitä että hallitus kaavailee siitä seuraavan samanlaisia hyviä asioita kuin mitä omnibussin tulo julkisen liikenteen markkinoille on aikaansaanut.

No, aika sen sitten näyttää.  Myös valtionyhtiötä on mahdollista hoitaa hyvin, eli ei ole pois suljettua että VR on jo niin hyvin hoidettu kuin mitä on mahdollista. 

Jotta parannusta saataisiin vielä aikaiseksi, se edellyttää sitä että VR:rää korvaamaan saadaan VR:rää  parempia ja innovatiivisempia yksityisiä yrityksiä. Se ei ole mitenkään varma eikä kirkossa kuulutettu asia, mutta toivoa toki sopii että hallituksen toimet toisivat hyvän tuloksen tässä asiassa.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (11 kommenttia)

Käyttäjän kalevikamarainen kuva
Kalevi Kämäräinen

Nyt aiotaan avata henkilöjunaliikenne kilpailulle eikä yksityistää sitä. Eikä kysymyksessä ole mikään ministeri Bernerin ideologinen hanke vaan reformi, jota itsekin olen ollut propagoimassa jo yli vuosikymmenen ajan.
http://raideryhma.fi/Rautatie_on_mahdollisuus_web.pdf
http://raideryhma.fi/Rautatien_aika_web.pdf

Terveisin Kalevi Kämäräinen
www.rautatiematkustajat.fi

Käyttäjän artoartovihavainen kuva
Arto Vihavainen

"Nyt aiotaan avata henkilöjunaliikenne kilpailulle eikä yksityistää sitä."

Jos tiedät asiasta enemmän, kuten kerroit, voisitko ystävällisesti selventää mitä eroa on yksityistämisellä ja henkilöjunaliikenteen avaamiselle kilpailulle.

Koska en tiedä mikä ero niillä käsitteillä on, käytin ehkä väärää termiä, mutta tarkoitin kyllä meneillään olevaa uudistusta, minkä varmaan arvasitkin.

Käyttäjän kalevikamarainen kuva
Kalevi Kämäräinen

S. 146:
"Ennen seuraavaa lukua kolme termiä, joiden ero olisi hyvä ymmärtää

Rautateiden yksityistäminen
Julkisen vallan (yleensä valtion) omistuksessa olevan rataverkon (vastikkeellinen) luovuttaminen yksityiselle sektorille.

Rautatieliikenteen yksityistäminen
Julkisen vallan (yleensä valtion) omistuksessa olevan liikennöinnin tai liikennettä harjoittavan organisaation (vastikkeellinen) luovuttaminen yksityiselle sektorille. Isossa Britanniassa ja Uudessa Seelannissa yksityistettiin sekä rautatiet että rautatieliikenne, mutta rataverkko on sittemmin palautunut julkisen vallan haltuun.

Rautateiden kilpailun avaaminen
Muidenkin kuin valtion omistaman yrityksen sallitaan liikennöidä rataverkolla mutta rataverkon omistus, hallinnointi sekä liikennöitsijöiden ja mm. turvallisuuden valvonta säilyvät julkisella vallalla."
http://raideryhma.fi/Rautatien_aika_web.pdf

Terveisin Kalevi Kämäräinen
www.rautatiematkustajat.fi

Käyttäjän artoartovihavainen kuva
Arto Vihavainen Vastaus kommenttiin #3

Kiitos, olipa kova tietopaketti heti näin alkuun.
Varmaan joku tiivistetympi esitys olisi ensinalkuun hyödyllisempi.

Yksi kysymys tuli mieleen.

Riittääkö Suomen yksiraiteinen rautatieverkosto jos rautatieliikennettä yritetään saada käyttökelpoisempaan muotoon. Jos kiskoja olisi tuplamäärä, se mahdollistaisi kaksisuuntaisen liikenteen, nopeuttaisi liikennettä ja tekisi mahdolliseksi pienemmät yksiköt ja tiheämmän aikataulutuksen.

Antaako olemassaoleva rautatieverkostomme riittäviä mahdollisuuksia rauteteiden parempaan hyväksikäyttöön henkilöliikenteessä?

Käyttäjän kalevikamarainen kuva
Kalevi Kämäräinen Vastaus kommenttiin #5

Kyllä siellä väljyyttä on jos joissakin harvoissa paikoissa ruuhkaakin. Eli mahtuisi heti lisää junia. Suuri edistysaskel olisi tosin, että länsinaapureiden tapaan antaisivat julkisesti tietoa rataverkon välityskyvystä - ei tarvitsisi sitten Arkadianmäelläkään keskustella mielikuvien vaan faktojen pohjalta.
http://kalevikamarainen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/2...

Terveisin Kalevi Kämäräinen
www.rautatiematkustajat.fi

Käyttäjän artoartovihavainen kuva
Arto Vihavainen Vastaus kommenttiin #6

Jos junahenkilöliikennettä pystyyttäisiin heti kannattavasti lisäämään, niin sehän tietenkin mahdollistaisi myös lisärakentamisen ahtaimmille paikoille. Toki ahtaat paikat pitää muutenkin laajentaa.

Rautatieliikenteen ja linja-auto liikenteen synergisointi, sillätavalla siis, että asiakkaat pääsisivät tosiaan joustavasti paikasta a, paikkaan b, olisi myös kova juttu.

Muistan kun se tuntui varsin mukavalta kun voin matkustaa samalla lipulla sekä pendoliinossa että Helsingin paikallisjunassa.

Olisi hyvä jos asiakas voisi netistä vain napauttaa mistä ja minne ja koska hän aikoo mennä ja netti antaisi heti vaihtoehdot, laskisi vaihtoehdoille hinnat valmiiksi ja tarjoaisi mahdollisuutta yhden lipun ostoon, mikä lippu sitten sisältäisi myös bussi- ja mahdolliset taksimatkat. Tällainen palvelu, jota rautatiet ei tietenkään voi yksin tarjota, nostaisi varmasti joukkoliikenteen suosiota.

Käyttäjän HarriRautiainen kuva
Harri Rautiainen Vastaus kommenttiin #5
    "Jos kiskoja olisi tuplamäärä, se mahdollistaisi kaksisuuntaisen liikenteen,..."

Kaksisuuntainen liikenne mahdollistetaan rakentamalla kohtaamispaikkoja yksiraiteiselle osuudelle.

Käyttäjän joukorep kuva
Jouko Repo

Kovaa ja asiallista tekstiä tuossa Kalevin liitepamfletissa. Varsinkin Konginkankaan onnettumuuden analysointi laittaa ajattelemaan päätösten perusteita.

Käyttäjän HeikkiRinnemaa kuva
Heikki Rinnemaa

:)

VR,n hajottaminen ja purkaminen osiin on valtion heikkoutta ja taitamattomuutta. On harhakuvitelmaa että hajottaminen ja purkaminen tuo meille veronmaksajille ja käyttäjille halvempia hintoja ja parempia matkamahdollisuuksia rautateillä.

Kenen etu on heikko valtio ja/tai valtion omistama yritys?

Käyttäjän artoartovihavainen kuva
Arto Vihavainen

"VR,n hajottaminen ja purkaminen osiin on valtion heikkoutta ja taitamattomuutta."

Jos valtio on omistajana heikko ja VR kannattamaton, eikö purkaminen osiin ole silloin ainut oikea ratkaisu, jos ostajia löytyy, tai sellaisia yrittäjiä jotka haluaa ottaa riskin ja kehittää rautatieliikennettä.

Toki tämä ei takaa mitään menestystarinaa, mutta voidaan hyvällä syyllä olettaa että on todennäköistä että yksityiset pystyvät parantamaan rautatieliikenteen toimivuutta.

Käyttäjän HeikkiRinnemaa kuva
Heikki Rinnemaa

:)

Hyvän yrityksen hajottaminen ja purkaminen ja mahdollistaminen että joku muu tulee markkinoille valtaamaan oman toiminnan bisnestä, on omistajan taholta huono ratkaisu, heikkoutta.

Käännetään asia toisinpäin;
Jos VR, olisi täysin yksityinen yritys, se pitäisi kynsin hampain kiinni monopoliasemastaan. Näin tekee kaikki suuret yritykset, pyrkii myös tuhoamaan kilpailijansa pitääkseen monopoliaseman tai suurentaakseen valtaansa.

Kun Suomen junakiskot on vallannut yksityinen yritys, yksi tai monta, sen jälkeen ei valtiolla ole sananvaltaa lipun hintaan. No,,kisko-korvaus ei auta tässä asiassa vaan sotkee lisää asiaa.

On aika moista harhakuvitelmaa kuvitella että kiskoilla olisi todellista kilpailua lipun hinnoilla näin pienillä kiskomarkkinoilla. Toinen harha on että ei kukaan yrittäisi ottaa monopolia markkinoista tai sitten kulisseissa sovittaisi minimihintoja.

Ei se että valtio omistaa kiskot, tarkoita mitää muuta kuin kiskoja. Sillä ei paljoa sanella missä junat kulkee ja millä hinnalla. Ja lailla kun ei voida markkinataloudessa sinänsä määrätä osakeyhtiön hinnoittelua, näinhän kävi Fortumin myytyä carunalle perusverkkonsa,,hinnat nousi ja lainlaatijat voivottelee,,,

Harhaa vain, harhaa vain,,,,elämä joskun on,,. :)

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset