Arton Puheenvuoro- Blogi Parantamisen varaa on

Las-Vegasin verilöyly

Las Vegasissa, synnin pääkaupungissa, vanha, rikas, valkoihoinen, luultavasti lihaa syövä, syntyperäinen. perusamerikkalainen heteromies, aiheutti verilöylyn ampumalla automaattiaseilla cantrimusiikin konserttiin kokoontunutta väkijoukkoa.

Verilöyly oli huolellisesti suunniteltu ja organisoitu, tarkoituksena saada aikaan mahdollisimman paljon vainajia ja loukkaantuneita ihmisiä. Tietoon ei ole tullut, eikä näytä siltä, että verilöyly olisi kohdistunut mihinkään etniseen tai uskonnolliseen ryhmään, tai yhteiskuntaluokkaan.  Ei ole myöskään ilmennyt mitään seikkoja joista ilmenisi että teko olisi suunnattu protestiksi USA:n hallintoa, tai presidenttiä tai mitään muutakaan vastaan.

Teon motiivi on toistaiseksi mysteeri. Terroristijärjestö ISIS on yrittänyt saada kunniaa tapauksesta, mutta toistaiseksi  tämän valkoihoisen, rikkaan, syntyperäisen perusamerikkalaisen eläkeläisen poliittisesta tai uskonnollisesta radikalisoitumisesta ei ole mitään näyttöä.


Suomessa on viime vuosina ollut parikin vähän vastaavanlaista ampumistapausta. Tekijöiden profiili on vain ollut Suomessa vähän erilainen. Tekijöinä ovat Suomessa on olleet nuoret miehet, joilla on ollut vaikeuksia sopeutua suomalaiseen yhteiskuntaan. Teot eivät Suomessa ole olleet yhtä hyvin suunniteltuja, uhrejakin on tullut vähemmän.  Tekojen motiiviksi Suomessa on arveltu syrjäytymistä.  Rikkaan perusamerikkalaisen tapauksessa kyse ei ollut syrjäytymisestä, eikä syrjinnästä, mies oli rikas, tai ainakin varakas ja naisseuraakin oli.


Las Vegasin verilöylyyn on vaikeata löytää syytä. Yhtenä syynä voidaan toki pitää USA:n väljiä aselakeja, jotka tekevät verilöylyyn tarvittavan ase-arsenaalin hankinnan helpoksi, mutta fakta on etteivät aseet tapa, vaan niiden käyttäjät.

USA:ssa aselakeja ollaankin varmasti kiristämässä tapauksen johdosta, mutta mitä tehdään valkoihoisille, lihaa syöville, tavallisille hetero-perusamerikkalaisille, jotka näyttävät nyt olevan suurin turvallisuusriski Amerikalle ja amerikkalaisille?  Pitäisikö heidät kaikki karkoittaa maasta, tai muuten internoida?  

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (33 kommenttia)

Käyttäjän jormamoll kuva
Jorma Moll

>Las Vegasissa, synnin pääkaupungissa,.....

ooo

Niin...... jospa se onkin siinä........ uskontoviisaat sanovat että luonnossa ei ole kostoa, on vain seuraamuksia.

Käyttäjän artoartovihavainen kuva
Arto Vihavainen

"Niin...... jospa se onkin siinä........ uskontoviisaat sanovat että luonnossa ei ole kostoa, on vain seuraamuksia."

Mutta ihminen on osa luontoa ja ihminen kostaa???
Tämä ei tue sitä että luonnossa ei olisi kostoa. ???

Mutta mihin tämä kosto nyt täällä kertaa kohdistetaan?

Varmasti löydetään joku sopivampi syntipukki kuin aselaki,
tai valkoihoinen perusamerikkalainen heteromies.

Kenties kosto kohdistetaan tällä kertaa eläkeläisiin.

Käyttäjän vilenin kuva
Aimo Remes

Vihavainen, olisitko ystävällinen ja uskonviisaana määrittelisit lukijoille, mikä on syntiä ?

Käyttäjän jormamoll kuva
Jorma Moll

#2

>Mutta mihin tämä kosto nyt täällä kertaa kohdistetaan?

ooo

Mainitsit, että Las Vegas on synnin pääkaupunki, ehkä siksi sinne. Kyllähän elämä Las Vegasissa melko rietasta lienee.

Kristittyjen olen kuullut sanovan että Jumala käyttää ihmisiä hyväkseen ohjatessaan meitä oikealle tielle.
Tosin ei oikein sovi uskoon se että mies ampuu satoja ihmisiä. Ehkä taustalla on jotakin syvempää, joka on ihmiselle salaisuus . Se ei kuitenkaan ole salaisuus mitä Las Vegasissa tapahtuu joka päivä.
Emme ymmärrä kaikkea taidamme ymmärtää aika vähän vaikkapa yhteiskunnasta jonka olemme rakentaneet ja josta olemme vastuussa.

Käyttäjän juhanaturpeinen kuva
Juhana Turpeinen

No amerikkalaisen kristityn oikeiston logiikalla tämä olisi vain jumalan keino kertoa meille maan matosille, että jumala vihaa kantrimusiikkia. En minäkään kantrimusiikista pidä, mutta vielä vähemmän pidän tuon ajattelumallin jumalkäsityksen jumalasta.

Käyttäjän jormamoll kuva
Jorma Moll Vastaus kommenttiin #29

#29

Meillä on, tai meille on annettu vapaa tahto.

Käyttäjän pekkaroponen1 kuva
Pekka Roponen

Oikeuspsykiatrian professori Hakolalla oli tapana sano, jotta ihminen on puolikesy suurpeto.

Käyttäjän artoartovihavainen kuva
Arto Vihavainen

"Oikeuspsykiatrian professori Hakolalla oli tapana sano, jotta ihminen on puolikesy suurpeto."

Ei kannata yleistää ihan noin rankasti.

Osa ihmisistä on vegaaneja ja osa on haaskansyöjiä,
eli tyytyvät käyttämään hyödyksi toisten petojen tappamia saaliita.

Minä olen lihansyöjä, mutta saalistus ei sovi ainakaan minun luonteeseeni, ei ainakaan mikään väijyntään perustuva saalistus.

Verkot toki voin käydä illalla heittämässä ja aamulla käyn hakemassa mahdollisen saaliin, mutta mikään pilkkireijällä kyttääminen ei oikein tunnu minulle sopivalta saalistusmetodilta.

Käyttäjän jormamoll kuva
Jorma Moll

#3

Hyvin sanottu, mutta olisiko tuossa vasta osa totuudesta. Onhan ihmisessä paljon hyvääkin petomaisuuden vastapainoksi. Esim. koko ajan syntyy ihmisiä paljon enemmän kuin tapetaan. Kuudelle miljardille ihmiselle järjestetään ruokaa joka päivä, tosin yksi miljardi kärsii aliravitsemuksesta

Käyttäjän kosonenjuhapekka kuva
Juha-Pekka Kosonen

Onko kenellekään tullut mieleen se, että ampuminen saattoi olla tekijän mielestä hauskaa, eikä teolle välttämättä ole sen kummoisempaa poliittista, uskonnollista tai ideologista syytä.

Asiaa tutkiva poliisihan on arvellut, että tekijän tarkoituksena saattoi olla paeta paikalta tekonsa jälkeen.

Hostel-kauhuelokuvasarjassa hekumoidaan rikkaiden tappokerhoilla, jossa suurta summaa vastaan pääsee määräämään ja katsomaan, miten kadulta siepattu, satunnainen uhri surmataan. Hostel elokuvat ovat fiktiivisiä, mutta niiden tapahtumat eivät poissuljettavissa. Ihmisiähän katoaa joka vuosi teille tietymättömille tuhatmäärin. Varsinkin Yhdysvalloissa.

Käyttäjän artoartovihavainen kuva
Arto Vihavainen

"Onko kenellekään tullut mieleen se, että ampuminen saattoi olla tekijän mielestä hauskaa."

Las Vegasissa on toki varakkaille valkoihoisille perusamerikkalaisille miehille kosolti muitakin mahdollisuuksia hauskanpitoon kuin ihmisten tappaminen.

Sitäpaitsi joukkomurhaamisesta voi fantasioida virtuaalisesti, jos niin haluaa, eikä tarvitse sen "hauskanpidon" jälkeen poliiseja pelätä, eikä itseään tappaa.

Käyttäjän jormamoll kuva
Jorma Moll

#4

Kaikki on mahdollista.
Toivottavasti poliisit osaavat käyttää mielikuvitustaan, vaikka he usein ovat aika yksitotista porukkaa. Heille on tärkeätä zoomailla maailmaa koppalakin kiiltävän lipan alta.

Käyttäjän KankaanpJyrki kuva
Kankaanpää Jyrki

Tilastojen mukaan lihaa syövät valkoihoiset heterot eivät ole suurin turvallisuusriski Amerikalle ja amerikkalaisille. Onko tarkoituksesi kiihottaa valkoihoisia amerikkalaisia vastaan vai miksi väität moista?

Käyttäjän juhanaturpeinen kuva
Juhana Turpeinen

Mututuntumalla näyttäisi siltä, että nimenomaan on. Mutta sulla oli niitä tilastoja, joten jakaisitko ne niin asiasta voisi keskustella faktapohjalta.

Käyttäjän KankaanpJyrki kuva
Kankaanpää Jyrki

Osaat varmaan itsekin googlettaa.

Käyttäjän juhanaturpeinen kuva
Juhana Turpeinen Vastaus kommenttiin #31

Eli siis tällaisia tilastoja ei ole. Sitä se tarkoittaa jos ei tarjoa kysyttäessä niitä tilastoja joihin vetoaa...

Käyttäjän KankaanpJyrki kuva
Kankaanpää Jyrki Vastaus kommenttiin #33
Käyttäjän artoartovihavainen kuva
Arto Vihavainen

"Onko tarkoituksesi kiihottaa valkoihoisia amerikkalaisia vastaan vai miksi väität moista?"

Kyse oli pikku provosta, mikä onnistui. Todistit sen juuri. :)

Toki tämän provoni kaltaista kiihottamista esiintyy runsaasti
ja provoni ansiosta otit nyt tämän termin esiin, mikä olikin tarkoitukseni.

Olen tyytyväinen siihen että pidät tätä minun provossa esittämääni lähestymistapaa tähän asiaan kiihottamisena kansanryhmää vastaan, sillä sitähän se oli, paitsi että minä en tosissani halua kiihottaa ketään vihaamaan valkoihoista heteroa perusamerikkalaista miestä.

----------------

"Tilastojen mukaan lihaa syövät valkoihoiset heterot eivät ole suurin turvallisuusriski Amerikalle ja amerikkalaisille."

Toki liikenne, huumeet ja alkoholi ovat amerikkalaisille, kuten muunkinmaalaisille, vielä suurempi uhka kuin asehullut ja muut pyssymiehet. Lisäksi amerikkalaisia kuolee vielä enemmän sodissa kuin asehullujen pyssymiesten tai hullujen asemiesten luodeista.

Käyttäjän KankaanpJyrki kuva
Kankaanpää Jyrki

En tarkoittanut liikennettä, viinaa tai huumeita. Henkirikostilastoista näkee, että valkoihoiset (joihin myös latinot lasketaan) eivät ole henkirikoksentekijöinä enemmistönä Yhdysvalloissa.

Ei minua sinun provosi haittaa, mutta on Suomessa tuomioitakin jaettu vastaavista provoiluista. Huusko ilmoitti, että vihakirjoittelulle on nollatoleranssi Uudessa Suomessa. Katsotaan onko tämä totta ja tämä kirjoitus poistetaan vai sovelletaanko tähän kaksoistandardeja, kun "uhrina" on oikea viitekehys.

Käyttäjän artoartovihavainen kuva
Arto Vihavainen

"valkoihoiset (joihin myös latinot lasketaan) eivät ole henkirikoksentekijöinä enemmistönä Yhdysvalloissa."

En nyt muista mustien miesten saaneen aikaan tämän tapaisia verilöylyjä kuin mitä Las-Vegasin verilöyly oli. Mutta saatan muistaa väärin. Tosin olen kuullut että tämä olisi historiallisen suuri verilöyly, joten kenties vastaavia on muutenkin ollut vähemmän, sekä valkoisten, mustien, että latinoiden tekeminä.

En silti epäile etteikö mustakin mies kykenisi vastaavanlaiseen verilöylyyn, jos itse niin haluaisi.

Mitä USA:n henkirikostilastoihin tulee, niin niihin ei varmaankaan ole laskettu amerikkalaisten poliisien suorittamia aseettomien mustien teloituksia, joita silloin tällöin paljastuu, jos kamera sattuu olemaan sopivasti paikalla ja päällä.

Käyttäjän KankaanpJyrki kuva
Kankaanpää Jyrki Vastaus kommenttiin #10

Poliisien tappamia aseettomia ihmisiä on niin vähän, että eivät tilastoja muuta suuntaan tai toiseen. Ilmeisesti Googlen käyttäminen on sinulle vieläkin haasteellista, joten laitan yhden linkin, jos haluat tietää amerikkalaispoliisien aseenkäytöstä muutakin, mitä Suomen mediassa on nostettu esiin.

http://www.dailywire.com/news/7264/5-statistics-yo...

Käyttäjän artoartovihavainen kuva
Arto Vihavainen Vastaus kommenttiin #11

Linkkisi ei liity mitenkää puheena olevaan valkoisen hetero- perusamerikkalaisen tekemään verilöylyyn, mutta en kiellä siitä keskustelemista tässäkin blogissa.

Voin itsekin osallistua tähänkin keskusteluun, tämänkin otsikon alla, mutta en taida nyt jaksaa avata linkkejäsi, koska ne nyt vain eivät mitenkään kosketa puheena olevaa asiaa, ellei niissä käsitellä massamurhia.

Muistaakseni edellinen massamurha liittyi jotenkin Ku kux klaanin toimintaan, tai siinä oli jotain muuta rasistista elementtiä mukana. En löytänyt siihen linkkiä, mutta muistan että Trump ei tuominnut asiaan liittynyttä rasismia ja siitä nousi mediassa äläkkä.

Sen sijaan löysin tällaisen linkin

https://fi.wikipedia.org/wiki/Columbinen_veril%C3%...

Siinä kerrotaan parin koulupojan v.1999 järjestämästä verilöylystä, "Columbinen verilöylystä". Tekijät olivat valkoihoisia, jos se jotakuta kiinnostaa.

Käyttäjän KankaanpJyrki kuva
Kankaanpää Jyrki Vastaus kommenttiin #15

Kerro ihmeessä lisää tuosta massamurhasta, jota Trump ei tuominnut. En ole siitä kuullutkaan, eikä Googlestakaan mitään löytynyt ainakaan suomeksi tai englanniksi.

2001 tapahtui muuten yksi massamurha, jossa kuoli tuhansia ihmisiä. Tekijät eivät olleet valkoihoisia, jos se jotakuta kiinnostaa.

Käyttäjän artoartovihavainen kuva
Arto Vihavainen Vastaus kommenttiin #16

"2001 tapahtui muuten yksi massamurha, jossa kuoli tuhansia ihmisiä. Tekijät eivät olleet valkoihoisia, jos se jotakuta kiinnostaa."

Tekijät taisivat olla jostain lähi-idästä ja siinä oli poliittinen ja uskonnollinen tarkoitusperä ja aseena käytettiin kaapattuja lentokoneita. Siinä verilöylyssä oli kyseessä terroriteko, eli se oli sotaa. Tämä terrori on kostettu myöhemmin moninkertaisesti täysin viattomille sivileille Irakissa, Afganistanissa ja muualla.

Nyt on kuitenkin kyse yksittäisten hullujen tekemistä omintakeisista verilöylyistä, jotka eivät liity sotiin tai terrorismiin.

Käyttäjän KankaanpJyrki kuva
Kankaanpää Jyrki Vastaus kommenttiin #20

Alkuperäisessä kirjoituksessa kysyit mitä pitäisi tehdä valkoihoisille lihaa syöville amerikkalaisille heteromiehille ja nyt puhutkin yksittäisistä hulluista. Aika ristiriitaista.

Et muuten vastannut mikä se massamurha oli, jota Trump ei tuominnut?

Käyttäjän artoartovihavainen kuva
Arto Vihavainen Vastaus kommenttiin #21

"Et muuten vastannut mikä se massamurha oli, jota Trump ei tuominnut"

Minähän sanoin että se on oma muistikuvani, jota yritin googlettaa, mutta en löytänyt. Julkaisin tämän muistikuvani siinä toivossa että joku muu, vähemmän dementoitunut kuin minä, muistaisi asian paremmin.

Muistan että joku rasistihörhö, tai joku rasistiporukka teki jotain väkivaltaista. Trump tuomitsi väkivallan, mutta ei rasismia. Siitä syntyi se mediameteli.

Tämän verran muistan. Voi olla ettei siihen liittynyt murhia tai kuolemantapauksia. Ehkä joku nyt tämän perusteella muistaa sen asian paremmin

Käyttäjän artoartovihavainen kuva
Arto Vihavainen Vastaus kommenttiin #25

Sorry että aina sorrun laskemaan leikkiä mitä tosikot ei ymmärrä. Tässä tapauksessa puhe dementiastani oli leikkiä, minua ei ole ainakaan diagnosoitu. En tosin voi kehua olevani kovin hyvämuistinen. :)

Se linkkikin sitten löytyi.

Kyse oli siitä että USA:n Charlottesvillessä äärioikeiston mielenosoitukseen osallistunut rasistiksi tuunettu js tedetty mies kaahasi autolla tahallaan väkijoukkoon, tappaen yhden ja vammauttaen 19 henkilöä.

Trump ei heti suostunut tuomitsemaan tekoa rasistisena, mutta joutui myöhemmin painostuksen alla niin tekemään.

Tässä linkki.

https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000005325619.html

Käyttäjän KankaanpJyrki kuva
Kankaanpää Jyrki Vastaus kommenttiin #26

Juu tiesin kyllä, että tuohon viittasit. Yksi kuollut ei kuitenkaan taida vielä massamurha olla (vaikka kuolleiden määrällä nyt ei sinänsä juurikaan teon tuomittavuuden kannalta ainakaan omaisten osalta ole mitään merkitystä).

Käyttäjän pekkaroponen1 kuva
Pekka Roponen Vastaus kommenttiin #20

Eivätkö arabit sitten ole valkoihoisia? Ainakin he ymmärtääkseni kuuluvat kategoriaan "caucasian"?

Käyttäjän artoartovihavainen kuva
Arto Vihavainen Vastaus kommenttiin #22

On ne aika valkoisia, mutta silti rasismin kohde, kuten mustat.

Käyttäjän viljoh9 kuva
Viljo Heinonen

Se ainakin on varmaa, että Amerikassa ei osata seurata rikoksen valmistelua. Murhaaja oli hankkinut yli 50 asetta ja niihin lisäosia, joilla kiväärit muuttuivat sarjatuliaseiksi. Kukaan ei huomannut mitään, eikä sitäkään, että mies kuljetti yli 20 asetta hotellihuoneseensa ja kielsi siivoojaa sinne tulemasta. Viimeistään valvontakameroiden asentaminen olisi pitänyt herättää huomiota, mutta ei mitään.

Sen ymmärrän, että puukottajaa on vaikea jäljittää. Puukko on pieni ase ja helposti piilotettava, mutta yli 20 ampuma-asetta, joista osa sarjatuliaseita ja kukaan ei huomaa mitään??

Käyttäjän pekkaroponen1 kuva
Pekka Roponen

Usein ei tajuta esim. sitä, että USA:ssa ei ole mitään väestörekisteriä, ts. kukaan ei välttämättä tiedä, missä asut. Siksi presidentinvaaleihinkin pitää ilmoittautua. Suomessa on venäläinen tiukka kontrolli.

Käyttäjän jormamoll kuva
Jorma Moll

#19

Niin ...... Ei Usa:ssa taida olla edes henkilöturvatunnusta.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset