Arton Puheenvuoro- Blogi Parantamisen varaa on

Miten haluaisin äänestää

Nykyinen äänestyskäytäntö, missä äänestetään yhtä ehdokasta, syntyi aikana jolloin äänestäjät tuskin osasivat lukea ja kirjoittaa, eivätkä ymmärtänet mitään politiikasta ja äänestys tapahtui sillä tavalla että erämaista hakeuduttiin tavalla tai toisella, kävelemällä kinttupolkuja pitkin, hiihtämällä, soutamalla, tai hevospelillä äänestyspaikoille.

Tänä päivänä elämme monella tavoin eri maailmassa, eri kulttuurissa ja jopa eri todellisuudessa kuin ne muinaiset äänestäjät. Tuntuu kököltä ja turhalta mennä äänestyspaikalle anatamaan äänensä yhdelle ehdokkaalle ja yhdelle puolueelle. Sellainen vaikuttaminen ei oikein kiehdo eikä innosta, ei vaikka miten innostettaisiin ja manipuloitaisiin ja korostettaisiin äänestämisen merkitystä.


Minä ainakin haluaisin ottaa kokonaisvaltaisemmin kantaa maan asioihin ja minusta olisi tarpeen että kansalaiset voisivat yleisemminkin vaikuttaa jotenkin paremmin kuin yhtä ehdokasta äänestämällä.

Olisin sitä mieltä että äänestäjille pitäisi äänestyspaikoilla laittaa käteen sen tyyppinen lomake jossa pitää ottaa kantaa eri asioihin samaan tyyliin kuin mielipidetiedusteluissa tai vaalikoneissa. Tietenkin tämä kyselylista pitäisi luoda huolella ja jonkin julkisen elimen toimesta, eikä yhden lehtiyhtiön tai mediatalon toimesta, kuten nämä galluppien ja vaalikoneiden kyselyt on tehty.

Viimeisenä kohtana kyselylistassa olisi sitten se edustaja jonka äänestäjä haluaa valita täyttämään sitä tahtoaan minkä hän on tässä kyselyssä ilmaissut.  Äänestäjä voi valita ehdokkaansa joko vaalikoneen tuloksen perusteella, tai millä tavalla tahansa.

Äänestyslistassa voisi olla vaihtoehtoisesti myös kohta missä äänestäjä antaisi tulevassa eduskunnassa kullekin ehdolla olevalle puolueelle haluamansa prosenttimäärän, eli äänestäjä saisi ilmaista mikä eduskunnan kokoonpano olisi hänen itsensä mielestä mieluisin.


En silti muuttaisi nykyistä järjestelmää millään muulla tavalla, en ainakaan toistaiseksi. En veisi valituksi tulleileta edustajilta heidän nykyistä valtaansa, mutta kansan vaaleissa ilmaisema tahto, joka saadaan selville kun vaalitulokset ajetaan jollain tietojenkäsittelymenetelmällä, julkaistaisiin galluppien tapaan ja siitä sitten sekä päättäjät että kansa näkisivät mikä oli kansan todellinen tahto eri asioista äänestyshetkellä ja se aintaisi päätöksentekoon ryhtiä, kun tiedettäisiin se mitä kansa itseasiassa haluaa, eikä se olisi arvailujen varassa.  

Kansanedustajat voisivat siis, kuten ennenkin, vaalikauden aikana tehdä päätöksensä itsenäisesti, eikä päätöksenteossa olisi millään tavalla pakko noudattaa kansalaisten mielipidettä, sillä kansa on vaaleissa luovuttanut päätösvallan itseltään niille henkilöille jotka se on itse valinnut päättämään asioista.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (3 kommenttia)

Käyttäjän ErkkiJohansson1 kuva
Erkki Johansson

Ohhoh, siinä sitä tuli melkoinen määrä vihapuhetta(*! Eihän tuolla tavalla saa rikasta, valtaapitävää (ja vallasta pitävää) eliittiä sovi ehdottaa tehtäväksi tuiki tarpeettomaksi. Blogistihan suorastaan yllyttää kansanryhmää(** vastaan! Missä se ilmiantonappi nyt oikein olikaan?

*) Termi vihapuhe tarkoittaa mitä tahansa, kuten olemme jo ehtineet nähdä.

**) Kansanryhmäksi on määritelty ihmisryhmiä rodun, uskonnon tai kuvitellun ominaisuuden mukaan jakaen. Tätä termiä voi kuka tahansa käyttää miten huvittaa.

Käyttäjän artoartovihavainen kuva
Arto Vihavainen

Kiitos mielipiteestä, mutta tämä taisi nyt lipsahtaa väärään blokiin.
Olen kyllä kirjoittanut vihapuheesta joskus aiemmin.
On tainnut kirjoittajalla jäädä niinsanotusti "levy päälle". :)

Ei se mitään.
Tässä blogissa kaikki mielipiteet on sallittuja.
Vaikka ne eivät millään tavalla liittyisikään puheena olevaan asiaan. :)

Käyttäjän ErkkiJohansson1 kuva
Erkki Johansson

Hehe, niin taisi mennä väärään paikkaan. En ikävä kyllä muista minne sen piti olla kommentti.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset