Sankareita kunnioitetaan

Siellä he nyt lepäävät, arkuissaan tai ilman arkkua, papin siunaamina tai ilman siunausta, sisällissotamme sankarit. Jotkut kaatuivat taisteluissa, toiset teloitettiin taistelujen aikana tai niiden jälkeen. Suurin osa sankareista koki normaalimman kuoleman jossain vaiheessa ja heidät haudattiin omiin sukuhautoihinsa tavalliseen tapaan.

Toiset  sankarit lepäävät  sankarihaudoissa, toiset tavallisissa perhehaudoissaan, toiset jossain maakuopassa, jossain metsikössä tai muinaisessa hiekkakuopassa, eikä kukaan tiedä missä he ovat.

He kaikki, ne kuolleet sankarit, ovat joidenkin meidän suomalaisten esi-isä, tai ainakin sukulaisia, iso-enoja, isosetiä ja muita. Minä en tiedä yhdenkään oman sukulaiseni menehtymisestä sisällissodassa, mutta kaikkia kirkonkirjoja tuolta ajalta en toki ole tutkinut, niin että mahdollista se on että joku sukulainen on saanut surmansa noissa tapahtumissa.


Ne jotka kaaatuivat sodassa olivat luultavasti niitä kaikkein rohkeimpia, kaikkein sankarillisimpia sotilaita. He menivät eteen, etenivät eturintamassa, asettivat itsensä vaaralle alttiiksi ja kuolivat todennäköisemmin kuin aremmat aseveljensä.

Siellä he silloin ampuivat tosiaan, meidän esi-isämme. Kenties joku valkoisten sankarihaudassa makaava oli ampunut jonkun niistä punaisista sankareista jotka makaavat hiekkakuopassa ja kenties joku pellonreunan metsikköön haudattu punainen sankari oli sitten saanut tämän kaverinsa tappajan tähtäimeensä ja siksi molemmat sankarit saiivat surmansa.

Sodan molemmille osapuolille, riippumatta siitä miten heidät aikoinaan haudattiin, on nyt pystytetty muistomerkkejä. Presidentti ja ministerit käyvät muistomerkeillä laskemassa seppeleitä, sytyttämässä kynttilöitä ja pitämässä arvokkaita juhlapuheita heidän kunniakseen.


Mistä me heitä kunnioitamme?  Siitäkö että he tappoivat toinen toisiaan, vai siitäkö minkä vuoksi he taistelivat ja kuolivat.  He taistelivat itsensä ja tulevaisuutensa puolesta. Valkoiset taistelivat sääty-yhteiskunnan säilyttämisen puolesta, koska he kuuluivat ylempään säätyyn ja punaiset taistelivat sääyty-yhteiskuntaa vastaan, koska he kuuluivat siihen alempaan säätyyn.


Saivatko he mitä halusivat? 

Valkoiset voittivat, mutta sääty-yhteiskunta ei kokonaan pelastunut. Perinteinen säätyjako katosi, mutta nyt on syntynyt vanhan säätyjaon tilalle uusi säätyjako.

Enää ei ole varmaa että rikkaan lapsi pystyy säilyttämään vanhempiensa sääty-aseman. Sääty-aseman säilyttäminen vaatii työtä ja ponnistelua, ellei ole ihan sikarikas perijä.

Enää ei ole varmaa että köyhän lapsi kuuluu köyhien luokkaan koko ikänsä. Köyhä voi ponnistelemalla ja yrittämällä nousta parempaan yhteiskuntaluokkaan ja niin on monen köyhän lapsi tehnyt ja moni on onnistunut.


Luokkajako ei kuitenkaan ole hävinnyt minnekkään Suomalaisesta yhteiskunnasta. Se elää ja voi hyvin. Edelleen on olemassa rikkaita ja etuoikeutettuja ja toisaalta sietämättömässä köyhyydessä eläviä.

Nykypäivän luokkajako pohjautuu kilpailuyhteiskuntaan.  Kaikesta kilpaillaan. Koulussa kilpaillaan numeroista ja myöhemmin koulutuspaikoista. Sitten kilpaillaan työpaikoista ja työpaikoilla palkasta ja asemasta.

Kilpailussa jotkut aina menestyvät muita paremmin. Kilpailussa on aina voittajia ja häviäjiä ja keskinkertaisesti selvinneitä.

Erinomaisesti kilpailussa selvinneet kuuluvat hyvinvoivien suomalaisten luokkaan. He äänestävät kokoomusta. Ne jotka ovat pärjänneet huonosti kuuluvat rupusakkiin ja äänestävät vasemmistoliittoa. Keskinkertaisesti menestyneet äänestävät muita puolueita.


Huolimatta siitä että näyttää siltä että hyvinvoivia suomalaisia on paljon enemmän tänä päivänä kun rupusakkia, ainakin sen perusteella miten väki äänestää, luokkajako on yhä olemassa ja sen kyllä huomaa kun hyvinvoivien suomalaisten edustaja pannaan TV:ssä vastakkain elintasokilvassa hävinneen kanssa. Siitä kyllä huomaa etteivät puntit ole tasan.

Pitäisikö näin sitten olla, vai pitäisikö sorrettujen nousta uudestaan kapinaan, vaikka he sen kapinan taas  varmuudella häviäisivätkin?

Edellisessä kapinassa, silloin sata vuotta sitten, enemmistö kansasta kuului alaluokkaan, siihen rupusakkiin, voimatta siltikään mitään yläluokalle. Tänä päivänä alaluokka on kutistunut varsin pieneksi, suurimman osan kansasta edustaessa yläluokkaa tai keskiluokkaa. Kapinasta ei tulisi mitään. Tilanne alaluokan osalta  on nyt toivoton,  se on paljon toivottomampi kuin sata vuotta sitten.


 

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu