Arton Puheenvuoro- Blogi Parantamisen varaa on

Yle viihteellistyy

Yle:n ohjelmistosta on TV:n puolella tullut entistä viihteellisempää.  Sellaiset ohjelmat kuin Puoli Seitsemän, Enbuske. Veitola ja Salminen ja Perjantai ovat tyyliltään vallitsevia. Ohjelmien tyyli on sellainen että niissä on viihdettä ja asiaa sekoitettu, kuitenkin niin että se asiapuoli on esitetty varsin pinnallisesti ja kevyesti. Juontajat pitävät huolta siitä että asioiden käsittely pysyy pinnallisena ja kevyenä. Ilmeisesti tarkoitus on tyydyttää vain tällaista ohjelmaa haluavien ihmisten tarpeet.

Välillä tulee mieleen että onko edes mielekästä maksaa YLE- veroa. YLE- veron tarkoitushan oli se että olisi edes yksi kanava joka tarjoaa vähän asiallisempia ohjelmia, eikä sen tarvitse kilpailla katsojista hömpän tarjoajien kanssa.


Radion puolella on myös asiallista ohjelmatarjontaa, mutta puheradio on ollut pettymys.  Minä oletin että puheradio olisi ollut sellainen asiaohjelmakanava josta aina tulisi jotain puheasiaa, silloin kun ei huvita kuunnella muilta kanavilta musiikkia tai hömppää.

Ensin puhekanavalle tuli urheiluohjelmia, jotka kattoivat heti valtaosan puhekanavan ohjelma-ajasta. Sitten sinne tuli pop-artistien haastatteluja ja musiikkiohjelmia ilman musiikkia. Sitten puhekanavalle tuli musiikki ja viimeksi sinne ovat tulleet muilta kanavilta tuttut höpinät, siis sellaista ohjelmaa missä kaksi tai useampi toimittaja heittää huulta keskenään ja turisee keskenään joutavia musiikkitarjonnan ohessa.


Onhan radiossa toki hyvin toimitettuja asiaohjelmia sekä puhekanavalla että muilla kanavilla. Niistä voi Yleä kyll kiittää, mutta ne pitäisi minusta keskittää puhekanavalle, josta voitaisiin poistaa urheilu, musiikki ja viihdehömppä.


TV:n puolellakin asiaohjelmia toki on, mutta jostain syystä niitä pitää näköjään yrittää viihteellistää, ilmeisesti siksi että katsojat pysyisivät paremmin kanavalla. Miksi ihmeessä Ylen kanavilla pitäisi olla paljon katsojia, onhan kanavan rahoitus turvattu muulla tavalla, ei tarvittaisi paljon katsojia. Ne katsovat joita asiaohjelmat kiinnostavat.

Tällä hetkellä asia on vähän niin että Alfa-TV:ssäkin on parempi asiaohjelma kuin Yle:llä, nimittäin Alfa-studio.  Tosin kaikki jaksot eivät ole siellä aivan yhtä hyviä. Alfa.studion  taso on kiinni siitä keitä studiossa on toimittajina ja vieraina ja jotkin jaksot niistä ovat kyllä olleet kauniisti sanottuna vähemmän ansioituneita.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

5Suosittele

5 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (17 kommenttia)

Käyttäjän opehuone kuva
Esa Mäkinen

Kolmesta esimerkistäsi yksi on mainoskanavan ohjelma, ei Ylen.
Onneksi kaikkia ohjelmia ei suunnitella menneen maailman fabuille.
Ylen tarjonta on niin monipuolista ja kattavaa, että ei ihme, etteivät kaikki tykkää kaikesta.
Yle Puhe on kyllä oikeasti huonontunut.

Käyttäjän artoartovihavainen kuva
Arto Vihavainen

"Kolmesta esimerkistäsi yksi on mainoskanavan ohjelma."

Niin, se Enbusken ohjelma on MTV:n, mutta se sopii tyyliltään siihen genreen mitä inhoan.

Toki MTV:n sopiikin lähettää tällaista hömppää, jos katsojat siitä tykkää, mutta minusta YLE:n pitäisi pysyä enemmän asiassa, myös tyyliltään.

Käyttäjän MikkoRaatikainen1 kuva
Mikko Raatikainen

Mutta joutuuhan yleveron maksamaan myös nekin, jotka tykkää tuosta mainitsemastasi hömpästä.
Eikö heille tarvitse tuottaa verolle vastinetta?

Käyttäjän artoartovihavainen kuva
Arto Vihavainen

"Eikö heille tarvitse tuottaa verolle vastinetta?"

Toki näinkin voidaan asiaa ajatella.

Mutta veron alkuperäinen tarkoitus taisi kuitenkin olla se että olisi olemassa joku kanava joka pystyy tuottamaan asiaohjelmaa ilman kaupallisuudesta johtuvia paineita.

Se että Yle tuottaa näin laajassa mittakaavassa hömppää ja viihdettä panee miettimään onko Yle- vero perusteltua, vai pitäisikö hömppä ja viihde tuottaa kaupallisilla kanavilla ja yleverolla tuottaa pelkästään sitä asiaa, jolloin ylevero tulisi paljon pienemmäksi, eikä sellaisen joka ei ole YLE:n hömppätarkonnasta kiinnostunut tarvitsisi siitä maksaa.

Vai onko se niin että kun kansa kerran tarvitsee leivän lisäksi myös sirkushuveja, kansa pitää pitää tyytyväisenä paitsi leivällä, niin myös sirkushuveilla ja ne sirkushuvit pitää tietenkin rahoittaa valtion varoin.

Käyttäjän MikkoRaatikainen1 kuva
Mikko Raatikainen Vastaus kommenttiin #7

Eikös ne valtion varat nimenomaan ole sen kansan rahoja?

Jos näin, niin eikö ole oikein että pyritään tarjoamaan ns. jokaiselle jotakin.

Katsoin juuri tv tarjontaa TV1 TV2 ja FEM.
Omasta mielestä kovinkin asiaohjelma voittoista muutamalla hömpällä täytettynä.
Tietysti sekin on oma juttu kuinka asiaohjelma määritellään.

Mutta kuten sanoit "toki näinkin voidaan asiaa ajatella"
Tuskin tähän on oikeaa tai väärää, kyse on mielipiteestä.

Käyttäjän viljoh9 kuva
Viljo Heinonen

Hömppää ja toistoja ovat ohjelmat pääosin sekä tulevien ohjelmien ja toistojen mainoksia. Sitten on sitä tyhjän täyttöä. Esimertkiksi urheuluohjelmissa ja varsinkin urheiluruudussa on ylettömästi toisiaan toistavia haastatteluja ja sitten puhutaan mitä sattuu suoritusten päälle. Tärkeintä on, että ohjelmalle varattu aika jotenkin täytetään. Myönteistä kehitystä on siinä, että harvoin selostus sentään on Noposen aikaista yli-isänmaallista vuodatusta.

Käyttäjän kosonenjuhapekka kuva
Juha-Pekka Kosonen

Keskimääräisen YLE-veron hinnalla saa mm. Netflixin vuodeksi. Sieltä voi katsoa melkoisen laajalla skaalalla elokuvia, dokumenttejä ja TV-sarjoja silloin kun haluaa tai olla katsomatta.

TV:sta ei tule katsottua enää käytännössä kuin uutiset.

En maksaisi TV-lupaa, ellei sitä pakkoperittäisi veron muodossa.

Käyttäjän mattiosaisa kuva
Matti Säisä

Hyvin puhui Vihavainen. Vielä voisi enemmän ihmetellä että YLE TVn ohjelmistossa on tavattoman paljon väkivaltaa. Turhauttaa maksaa veroa kun itse en lainkaan katsele väkivalta "viihdettä" ja kaupallisilta kanavilta luulisi löytyvän kyllin tappamista halullisille.
PUHE radioon asetin suuria toiveita, pettymys on ollut suuri sen suhteen mihin suuntaan PUHE on "kehittynyt", suuri osa ohjelmistosta kuin monet kaupalliset radiokanavat.
Olisi mielenkiintoista tietää mihin suuntaan PUHEeen kuuntelijaluvut ovat menneet.

Käyttäjän HenrikVlimki kuva
Henrik Välimäki

Siinähän tulikin sanotuksi pääosin kaikki se, mitä olen itsekkin ajatellut YLE:n alennustilasta. Yksi siitä jäi kuitenkin mainitsematta, YLE Ykkösen toisteinen ja jo täysin anakronistinen pianonpimputus ja viulunvingutus (puhumattakaan niistä kirkuvista naisista).

Käyttäjän artoartovihavainen kuva
Arto Vihavainen

"YLE Ykkösen toisteinen ja jo täysin anakronistinen pianonpimputus ja viulunvingutus (puhumattakaan niistä kirkuvista naisista)."

Tuntuu siltä että näillä minun ajatuksillani YLE:stä on jonkinverran kannatusta.

Itseäni ottaa eniten päähän se viihteen ja hömpän sekoittaminen ja asiaohjelmien viihteellistäminen.

Musiikki on paikallaan radiossa. Minä pidän musiikista, mutta minusta olisi parempi että eri musiikkilajit olisivat omilla kanavillaan. Itse kuuntelen välillä vanhaa suomalaista viihdemusaa Järviradiosta, välillä vaihdan rokkikanavalle ja joskus tykkään myös kuunnella klassista jostain klassista musiikkia tarjoavalta kanavalta.

YLE:n jokainen kanava tutntuu kuitenkin olevan jonkinlainen sekakanava, sieltä tulee sekaisin viihdettä ja hömppää, klassista ja rokkia ja asiaohjelmia. Tämä ei ole mielestäni nykypäivää. Minusta ihmisen pitäisi kanavaa valitessaan olla suurin piirtein selvillä mitä sieltä tulee, ettei tarvitsisi turhan päitten selata kanavia jotta voisi kuunnella tai katsoa jotain mitä sillä hetkellä haluaa kuunnella tai katsoa.

Ainakin kaiken urhelun voisi minusta ulkoistaa omille kanavilleen.

Käyttäjän JiriNieminen kuva
Jiri Nieminen

Ketä jaksaa kattoa telkkua nykyään?

Ainoa hyvä ohjelma on hauskat kotivideot, koska Sampo on niin huippu!

Käyttäjän artoartovihavainen kuva
Arto Vihavainen

"Ainoa hyvä ohjelma on hauskat kotivideot, koska Sampo on niin huippu!"

Minä yritän välttää sellaisia ohjelmia jotka koukuttaa, lukuunottamatta Game of Thornssia, jonka annan koukuttaa.

Sen takia jätä väliin Wallanderit, Sorjoset, Korpelan kujanjuoksut ja sensellaiset.

No joskus katson jonkun C.S.I.- jakson, tai toimintaleffan, tyyliä mission impossible. Ne ei koukuta mutta rentouttaa.

Hauskoja kotivideoitakin voisi välillä katsoa pätkän, samoin kuin jotain saippuaoopperasarjaa. Se ei juuri viihdytä, mutta on sivistävää, siitä tietää mikä on se ohjelmatarjonnan taso joka yleensä katsojille kelpaa,

Käyttäjän artoartovihavainen kuva
Arto Vihavainen

Koska tämä aihe näköjään kiinnostaa, vaikka jutussa ei ole mainittu mitään Trumpista tai perussuomalaisista, haluan vielä jatkaa aiheen pohtimista.

Mikäli Yle jatkaa samalla linjalla kuin ennenkin, eli sen tärkein tehtävä tuntuu olevan kilpailu katsojista ja kuulijoista, eikä se tässä kilpailuasetelmassa pysty verorahoilla saavuttamaan sen parempaa tulosta kuin kaupalliset kilpailijansa, Ylen toimintaa olisi syytä huomattavasti supistaa ja sen tulisi entistä niukemmilla resursseilla keskittyä enemmän laadun tuottamiseen ja vähemmän katsojien ja kuulijoiden miellyttämiseen hömpällä ja väkivalta- ja seksiviihteellä.

Musiikkia tulee nykyisin aika hyvin monilta kaupallisilta radiokanavilta, mutta jos YLE katsoo tehtäväkseen musiikkiviihteen tuottamisen ilman mainoskatkoja, sen tulisi keskittää eri musiikin lajit omille kanavilleen ja asiaohjelmat, sekä urheilu omille kanavilleen, niin että veronmaksajalla olisi helppo juttu valita mitä se haluaa kulloinkin kuunnella, asiaa, urheilua, kenties jotain kulttuuriohjelmaa, tai klassista, kansanmusiikkia, rokkia, tai vanhempaa suomalaista iskelmämusiikkia.

Kaikki nämä ohjelmatyypit voitaisiin keskittää omille kanavilleen. Se joka viulut maksaa, eli veronmaksajakuluttaja, voisi sitten siitä tarjonnasta helposti valita mieleistään ohjelmaa, mitä milloinkin haluaa ja kuka mitäkin haluaa.

Käyttäjän petrioseppala kuva
Petri Seppälä

Toden totta Yle nykymuodossaan on hyvin ongelmallinen asia. Verorahoitteinen kansan tiedoitus- ja viihdyttämisvirasto ei voi nykymuodossaan jatkua enää pitkään.

Kaarina Leinonen

se suurin ylelle tapahtunut ongelma on Juha Sipilän ohjaus mitä asioita TV 1:llä saa käsitellä, joukkopako toimittajilla jotka olivat "laatuluokkaa", jäljelle jäi pari vanhaa konkeloa ja jälleen johtajavaihdos lukuisten edellisten jälkeen - ykkösestä tulikin keskustan kanava! Seuraavien vaalien jälkeen voisi olla toivoa saada rahalle vastinetta !

Käyttäjän opehuone kuva
Esa Mäkinen

Jokaisessa sivistysmaassa on julkisen palvelun yleisradioyhtiö. YLEn tarjonta on laajaa, kattavaa ja monipuolista, television ja radion lisäksi ovat loistavat Areena ja RSO. On pelkästään hyvä, että kansanvalistustakaan ei ole unohdettu: myös veritulppasukupolvea koulitaan sietämään moniarvoisuutta ja sellaisia kuvia ja ääniä maailmasta, joita ei vielä heidän kultaisessa Kekkoslandian paratiisimaailmassaan jossain 60-luvun alussa sallittu.

Ne, joilla ei sivistyspyrkimystä ole, saavat toki pysytellä Järviradion ym. lahonneen moskan taajuuksilla.

Käyttäjän artoartovihavainen kuva
Arto Vihavainen

"Ne, joilla ei sivistyspyrkimystä ole, saavat toki pysytellä Järviradion ym. lahonneen moskan taajuuksilla."

Luonnon monipuolisuus ja kaikkien elämänmuotojen säilyminen edellyttää sitä että luonnossa on riittävästi lahoavaa ainesta. Vain elämän monimuotoisuus voi pitää yllä luonnon tasapainoa ja sen kaikkia ilmenemismuotoja.

Mutta veikkaan ettei kirjoittaja tarkoittanut tätä, enkä ymmärrä mitä hän tarkoitti, ehkä hän vain halusi vain vähän purkaa omia painettaan ja päästää ulos pahaa mieltänsä.

Jätetään huomiotta :)

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset