Onnellisuus, ja miten se mitataan

Suomi on onnellisten ihmisten maa, tai tutkimusten mukaan ainakin maailman onnellisimpien ihmisten maa.  Sehän  nyt ei tietenkään välttämättä tarkoita sitä että suomalaiset olisivat onnellisia, vaan pekästään sitä etteivät suomalaiset ole yhtä onnettomia kuin mitä ihmiset muissa maissa ovat.


Mutta jos oletetaan että suomalaiset olisivat onnellisia, niin miten ihmeessä se näkyy ihmisten arkielämässä? Miten sen oikein huomaa että kansalaiset ovat onnellisia?  Koska olemme nyt täällä US:n blogissa, joka useimmille blogisteille taitaa olla tuttu paikka, voitaisiin miettiä myös sitä miten onnellisia ovat US:n bloggarit.


Miten sitä onnellisuutta oikein mitataan?

Jokaisella ihmisellä on tiettyjä yhteyksiä ympäristöönsä.  Niistä voisi jotain päätellä. Myös ulkomailla asuvilla suomalaisilla on jotain yhteyksiä Suomeen ja erityisesti ulkomailla asuvilla bloggareilla on samanlaiset, suorastaan identtiset  yhteydet tähän blogimaailmaan kuin meillä Suomessa asuvilla bloggareilla.


Jokaisella on tietenkin omat kosketuskohtansa suomalaiseen yhteiskuntaan, minullakin on omani ja mietin nyt asioita omien kosketuskohtieni perusteella suomalaiseen yhteiskuntaan, sekä sen blogimaailmaan, mikä minun kohdallani rajoittuu tähän US:n blogiin.


Ihmiset tavallisessa elämässä eivät tietenkään näytä suoraan ulospäin miten onnellisia he ovat. Jokainen on verhoutunut omaan rooliinsa, kuten vaatteeseen verhoudutaan. Rooliin pukeutuminen on yhtä tärkeää ihmisille kuin vaatteisiin pukeutuminen.  Juuri kukaan ei halua esiintyä nakuna, eikä sielu paljaana, juuri kukaan halua suoraan  paljastaa sieluaan kaikille ihmisille.


Mistä sen sitten tietää kuka oikeasti on onnellinen, kuka on salaa onnellinen ja kuka vain näyttää onnelliselta, mutta ei ole sitä oikeasti?  

No, ihmisen vaatetus paljastaa jotain. Sanotaan että “vaatteet on mun aatteet”, kuten eräs entinen poppari asian laulussaan ilmaisi.  Myös ihmisen itselleen valitsemasta roolihahmosta voi päätellä jotain.

Minä itse pidän ihmisten elekieltä, heidän kasvojensa ilmeitä,  niitä ilmeitä joita hän ei pysty kontrolloimaan, hänen asentojaan ja kehonsa liikkeitä paljon enemmän ihmisen onnellisuudesta kertovina asioina kuin vaatteita tai valittua roolia.   

Jos ihmisen kanssa pääsee tai joutuu puheisiin, niin puheetkin kertovat jotain. Toki puheet kuvastavat valittua roolihahmoa, mutta puheisiin sisältyy myös salainen kieli, joka vastaa suurinpiirtein elekieltä. Tämä puheen elekieli paljastaa ihmisen onnellisuudesta eniten.  Äänensävyt ja valitut sanat, sekä puheenaiheet ovat määrääviä tekijöitä onnellisuusasteen selvittämisessä.


Mihin lopputulokseen suomalaisten onnellisuudesta olen näillä kriteereillä  päässyt?

Sanoisin että Suomessa on kyllä aika paljon onnellisia ihmisiä, sanoisin että kokemukseni perusteella enemmän kuin ennen vanhaan, mutta on myös paljon pettyneitä, katkeria ja työn uuvuttamia.

Kaikki asiat eivät kaikkien osalta ole elämässä onnistuneet niin kuin Strömsöössä.  Suomessa kaikki eivät ole elämässään saavuttaneet sitä mitä olisivat halunneet saavuttaa, mutta kaikki ovat suurinpiirtein turvassa.

Jotkut elävät niukkaa elämää, mutta kenenkään ei tarvitse pelätä että kuolisi nälkään, tai että sairaana tai vanhana heitettäisiin katuojaan yksin kuolemaan. Kaikista huolehditaan, joskin se on vähän sattuman varaista millaiseen hoitoon päätyy, onko hoitopaikassa tärkeimpinä arvoina rahan ansaitseminen hpotopaikan omistajille, vaiko potilaista huolehtiminen.


Mielenkiintoista on miettiä myös US:n blogistien onnellisuutta. Mitä voi päätellä blogistien onnellisuudesta kirjoitettujen viestien perusteella? Ei ole olemassa elekieltä, mitä tulkita, ei äänensävyjä, ei vaatetusta.

Blogeista ja kommenteista voi päätellä jotain valittujen aiheiden, valittujen sanojen ja sen tunnelman perusteella mitä viesteistä välittyy.

Sanoisin niiden kriteereiden perusteella joita on käytössä että blogistit ovat yleensä varsin onnellista väkeä, mutta on ryhmä blogisteja joita selvästi painaa jonkinlainen katkeruus ja viha yhteiskuntaa kohtaan, mikä näyttäisi olevan suurin syy blogien kirjoittamiselle ja blogien kommentoimiselle.  Blogiin kirjoittaminen tuntuu olevan näille blogisteille keino purkaa pahaa oloa.

Toki sekin on ihan hyvä asia että pahaa oloa voidaan johonkin purkaa. Täältä myös löytyy niitä jotka ovat samaa mieltä pahaa oloa potevien kanssa ja se lohduttaa ja auttaa elämässään pettyneitä ja katkeroituneita, toivottavasti ainakin.

 

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu