Arton Puheenvuoro- Blogi Parantamisen varaa on

Populismin mörkö

Käydyissä EU- vaaleissa populismin mörkö torjuttiin taas viideksi vuodeksi tästä eteenpäin.   Mitä sitten tapahtu, sitä on vaikeata tässä vaiheessa vielä arvioida.

Joissain jäsenmaissa tilanne on paljon pahempi kuin EU:n tasolla.  Populismin mörkö on uhka niille maille, onneksi ei Suomelle.

Populismin mörkö uhkaa tyypillisimmillään kehittymättömämpiä Euroopan maita, kuten itäisen ja eteläisen Euroopan maita. Putinin voimakkaasti tukemien separatististen, eli EU- kriittisten puolueiden kannatus on suurta erityisesti Italiassa ja Ranskassa. Unkarissa ja puolassa ne ovat peräti valtapuolueita.


EU:ssa mörköpuolueet eivät varmasti saa mitään aikaan, koska ovat selvässä vähemmistössä EU- myönteisiin puolueisiin nähden, jotka toimivat yhteistyössä keskenään, toimien näin Euroopan yhteiseksi hyväksi.

Mörköpuolueet sen sijaan ajavat kunkin mörköpuolueen oman maan omaa itsenäistä kansallista etua, joten yhteistyö näiden puolueiden välillä on luonnostaan mahdotonta, kansalliset edut kun törmäävät keskenään, eivätkä mörköpuolueet voi löytää niiden osalta sopua ja yhteistä linjaa.

Kansallisella tasolla mörköpuolueet sen sijaan voivat menestyä, koska niiden tyylinä on valtaan nousun jälkeen lakkauttaa lehdistönvapaus ja sananvapaus ja ottaa oikeuslaitos omaan hallintaansa.


Jos mörköpuolueet pääsevät valtaan monesaa EU-maassa, ne lakkauttavat EU:n ja kaiken Eurooppalaisen ja muun kansainvälisen yhteistyön, ajaakseen vain omia kansallisia etujaan. Siitä on seurauksena pian se että kansalliset intressit  ja niiden ajaminen johtaa kansainvälisiin kriiseihin, konflikteihin  ja sotiin.  Toisen maailmansodan jälkeinen EU:n aika ja rauhan aika Euroopassa on siinä tapauksessa pian historiaa.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (31 kommenttia)

Käyttäjän suburbian kuva
Sini Lappalainen

Valtamedia teki niin läpinäkyvästi persujen vaalityötä että ihmiset kiirehtivät äänestämään. Vielä valvojaisstudionsa IL käytännössä sijoitti persujen valvojaisiin.
Valtamedia halasi persut hapettomaan tilaan

Käyttäjän joukorep kuva
Jouko Repo

Päivän toinen iso otsikko : ’ Suomi on 2019 jääkiekon maailmanmestari ’

Tuo otsikko ja koko kilpailu on kyllä EU n yhteishengen vastainen ja selvästi äärioikeistolaista populismiöyhötystä, jolla pyritään vaan kiihottamaan kansaa ja horjuttamaan samalla koko maailman rauhaa.

Ettäs kehtaavatkin pelata kansallisuuksien välisisissä härskeissä ja ihmisiä eriarvostavissa kilpailussa suomalaiset ja muut EU kansalaiset.

Käyttäjän suburbian kuva
Sini Lappalainen

Kato mikä sun iloasi Suomen menestyksestä nyt sumentaa? Kus rupeat siitäkin riitaa rakentamaan. Malliesimerkki persusta oot.

Käyttäjän joukorep kuva
Jouko Repo

Höpsis. Korjataan typerät mutuilusi.

En minä ole persu.

Käyttäjän artoartovihavainen kuva
Arto Vihavainen

"Ettäs kehtaavatkin pelata kansallisuuksien välisisissä härskeissä ja ihmisiä eriarvostavissa kilpailussa suomalaiset ja muut EU kansalaiset."

Tällaiset turnaukset varmasti lietsovat kansallishenkeä ja kansallismielisyyttä.

Syypäitä eivät ole ainoastaan kiekkoilijat, vaan myös missit ja iskelmälaulajat, jotka myös kisaavat kansallisin tunnuksin omissa kisoissaan. Jopa kokit tekevät nyt sitä samaa kansallismielistä kiihotustyötä omissa kokkikisoissaan.

Myös onnellisuudesta kilpaillaan maiden välillä. Toivottavasti meitä suomalaisia ei liikaa kadehdita meidän onnellisuudestamme. Joku voi joskus yrittää tuhota meidän onnemme. Vanhan suomalaisen sananlaskun mukaan onnea ei saa koskaan näyttää ulospäin, jos se havaitaan, se voidaan varastaa. Kel' onni on se onnen kätketkööt.

Toivottavasti riita jostain missinimityksestä, tai euroviisujen paremmuudesta, ei tulevasuudessa johda kansainvälisiin kriiseihin, konflikteihin ja sotiin.

Kenties tulevaisuudessa, kun maakunnat tulevat, voimme meillä Suomessa korvata osan kansallismielisestä hurmasta maakuntamielisellä hurmalla.

Käyttäjän joukorep kuva
Jouko Repo

Niin, nythän mm ssa Juncker on vahvasti julkisuudessa kommentoinut, että hän ei pidä kansallismielisistä, ja kansallismielisyys on siis kovin pahasta. Kuinka siis jatkossa pitäisi toimia ?

Entäpä mahdollisen voiton kohdalla, ei siis kansallislaulua, eikä kansallisia juhlia vai ?

Käyttäjän artoartovihavainen kuva
Arto Vihavainen Vastaus kommenttiin #6

"Entäpä mahdollisen voiton kohdalla, ei siis kansallislaulua, eikä kansallisia juhlia vai ?"

Myönnän että kansallismielisyys ja lippujen heiluttelu, kasvomaalaulset, hassut vaatteet ja torveen töräyttely oluenjuonnin lomassa voi olla vain pelkkää ilonpitoa ja viatonta sellaista, mutta siinä kansallismielisyydessä on myös koira haudattuna, eli piru sisällä, miten sen nyt oikein sanoisi.

Viaton hauskanpito voi muuttua veriseksi sodaksi ja molemmissa tapauksissa kyse on kansallismielisyydestä. Näin kävi Berliinin olympiakisojen jälkeen.

Putin on usein hyökkäillyt naapureidensa kimppuun juuri olympialaisten jälkeen, silloin kun kansallismielinen tunne on maassa voimakkaimmillaan.

Käyttäjän joukorep kuva
Jouko Repo Vastaus kommenttiin #7

” Myönnän että kansallismielisyys ja lippujen heiluttelu, kasvomaalaulset, hassut vaatteet ja torveen töräyttely oluenjuonnin lomassa voi olla vain pelkkää ilonpitoa ja viatonta sellaista, mutta siinä kansallismielisyydessä on myös koira haudattuna, eli piru sisällä, miten sen nyt oikein sanoisi. ”

Pitäisikö näin ollen siis kansallisuuksien käyttäminen ja kansallisten tunnusten julkistaminen esim. jääkiekkokisoissa kieltää ?

Käyttäjän artoartovihavainen kuva
Arto Vihavainen Vastaus kommenttiin #8

"Pitäisikö näin ollen siis kansallisuuksien käyttäminen ja kansallisten tunnusten julkistaminen esim. jääkiekkokisoissa kieltää ?"

Käytännössä sitä ei voitaisi kieltää, sillä siitä syntyisi kapina ja muita levottomuuksia emmekä me sellaisia halua.

Voimme yrittää miettiä keinoja millä populistiset wannabee- diktaattorit, sotaherrat, tai heimopäälliköt eivät pääsisi nousemaan valtaan kansallismielisiin tunteisiin vetoamalla.

Minä en tiedä yhtään keinoa,
millä kansallismielisten tunteiden voima voitaisiin taltuttaa.
Toivottavasti joku muu keksii niitä.

Käyttäjän jockerantanen kuva
Jocke Rantanen Vastaus kommenttiin #7

"Viaton hauskanpito voi muuttua veriseksi sodaksi ja molemmissa tapauksissa kyse on kansallismielisyydestä. Näin kävi Berliinin olympiakisojen jälkeen.

Putin on usein hyökkäillyt naapureidensa kimppuun juuri olympialaisten jälkeen, silloin kun kansallismielinen tunne on maassa voimakkaimmillaan."

Siis sanot että olympialaisilla ja sodilla on jonkinlainen kausaliteeetti?

Kuinka sitten on USA:n ja sen sotien ja olympialaisten kanssa?

Etköhän nyt vedä koko rahalla hatusta?

Käyttäjän artoartovihavainen kuva
Arto Vihavainen Vastaus kommenttiin #28

"Kuinka sitten on USA:n ja sen sotien ja olympialaisten kanssa?"

USA:n käymät sodat eivät ole olleet sillä tavalla kansallismielisiä sotia kuin Hitlerin ja Putinin sodat.

Voidaan jopa sanoa niinkin että USA on käynyt sotia erilaisten vaarallisten kansallismielisten ilmiöiden tukahduttamiseksi.

Voi olla että tilanne muuttuu nyt, kun maassa on kansallismielinen presidentti joka on ottanut tehtäväkseen "to make America great again". En pitäisi ihmeenä jos näkisimme Trumpin vielä aloittavan sotia pitääkseen vaalilupauksensa.

"Etköhän nyt vedä koko rahalla hatusta?"

En nyt sanoisi että hatusta vetäisin, mutta aina vapaasti ja vallattomasti.

Käyttäjän jockerantanen kuva
Jocke Rantanen Vastaus kommenttiin #29

Ihan tosissasiko olet sitä mieltä että olympialaisten tai jääkiekon MM-kisojen ja sotien välillä olisi jonkinlainen kausaliteetti?

Käyttäjän artoartovihavainen kuva
Arto Vihavainen Vastaus kommenttiin #30

"Ihan tosissasiko olet sitä mieltä että olympialaisten tai jääkiekon MM-kisojen ja sotien välillä olisi jonkinlainen kausaliteetti?"

En tiedä onko Kausaliteetti oikea sana. Wikipedian mukaan sanan merkitys tai sisältö on jotensakin epäselvä ja kiistelty.

Sanoisin asian niin että sama kansallismielisyyttä joka tekee meidät niin iloisiksi kun Suomi voittaa jääkiekon maailmanmestaruuden, käytetään motiivina ja kannustimena myös sotaponnisteluissa, olkootpa ne sotaponnistelut hyökkäysluontoisia tai puolustuksellisia.

Käyttäjän jockerantanen kuva
Jocke Rantanen

Onhan siinä tietty monikulttuurisessa, kansallisuudettomassa maailmasa se hyvä puoli että kaikki kansainväliset urheilukilpailut kuten MM- ja Olympiakisat poistuisivat. Jäisi nämä turhat hömpät pois. Ei tarvitsisi katsella jännittäviä jääkiekko- tai futismatseja eikä mitään muuta mikä rassaisi hermoja.
Kansa voisi keskittyä pelastamaan maailmaa hiilidioksilta ja muilta suurilta ja vaarallisilta asioila.
Sodat ja muut kauheudet loppuisivat ja samalla loppuisi pakolaisuuskin kun kaikkialla olisi yht kurjaa.

Käyttäjän artoartovihavainen kuva
Arto Vihavainen

"MM- ja Olympiakisat poistuisivat. Jäisi nämä turhat hömpät pois. Ei tarvitsisi katsella jännittäviä jääkiekko- tai futismatseja eikä mitään muuta mikä rassaisi hermoja."

Ne on kyllä hermoja raastavia. Olin kyllä päättänyt etten katso jääkiekkomatseja, koska ajattelin että ei se Suomi kumminkaan pärjää, eivätkä minun hermoni kestä.

Kuinka ollakkaan, katselin kuitenkin kaksi viimeistä matsia melkein kokonaan, siis nämä Venäjää ja Kanadaa vastaan. Onneksi Suomi kumminkin voitti ne, minun hermoni säästyivät. :)

"Kansa voisi keskittyä pelastamaan maailmaa hiilidioksilta ja muilta suurilta ja vaarallisilta asioila."

Kaikkein suurin uhka ei ole hiilidioksidi, se uhka voidaan kyllä poistaa ja poistetaankin. Kaikkein suurin uhka ihmiskunnalle on tämä populismi, eikä sitä voi hävittää millään konstilla.

"Sodat ja muut kauheudet loppuisivat ja samalla loppuisi pakolaisuuskin kun kaikkialla olisi yht kurjaa."

Elä unta näe.

Ei se populismi koskaan minnekään katoa, eikä kansallismielisyys, eikä sodan uhka. Ei niiitä voi kokonaan torjua. Toivottavasti sitä sodan tuhoa voitaisiin kuitenkin siirtää mahdollisimman kauas tulevaisuuteen.

Käyttäjän joukorep kuva
Jouko Repo

” Käytännössä sitä ei voitaisi kieltää, sillä siitä syntyisi kapina ja muita levottomuuksia emmekä me sellaisia halua.

Voimme yrittää miettiä keinoja millä populistiset wannabee- diktaattorit, sotaherrat, tai heimopäälliköt eivät pääsisi nousemaan valtaan kansallismielisiin tunteisiin vetoamalla.

Minä en tiedä yhtään keinoa,
millä kansallismielisten tunteiden voima voitaisiin taltuttaa.
Toivottavasti joku muu keksii niitä. ”

Näyttääkin siltä, että tuohon ongelmaan ei siis ole itsevaltaisella Junckerillakaan muuta ratkaisua kuin pelottelu tai uhkaliu. Mitä Juncker siis oikeasti haluaa ? Kansojen yhdistämis ongelmaan ei ole kukaan muukaan kai muutamassa (?) tuhannessa vuodessa löytänyt pysyvää ratkaisua.( Sosialisti Stalin oli tästä utopiasta hyvä esimerkki )

Kansaa kun ei voi vaihtaa, mutta johtaja vaihtuu tosi nopeasti. Tällaiseen ratkaisuun historiassa on ymmärtääkseni useimmiten päädytty. Kansat siis vaan sitkeästi ovat ja kansainvälisesti kilpaillaan edelleen mitä ihmeellisemmin keinoin, että voidaan osoittaa se oman kansan paremmuus. Vai mistä siis on kysymys ?

Ehkä meistä sitten jonain kauniina päivänä tulee sisäsiistejä yhtesmitallisia tasapaksuja inehmoja. Kaikki saman näköisiä, kaikki samalla fattalla jonossa ja yhtä köyhiä. Veikkaan kuitenkin tuohon onneksi menevän vielä jokusen sukupolven.

Käyttäjän artoartovihavainen kuva
Arto Vihavainen

"Kaikki saman näköisiä, kaikki samalla fattalla jonossa ja yhtä köyhiä. Veikkaan kuitenkin tuohon onneksi menevän vielä jokusen sukupolven.

Ihmisillä on tarve erottua, mutta samalla halutaan olla muosinmukaisia, siis samannäköisiä. Jos joku haluaa pukeutua eri tavalla, vaikkapa burkhaan tai turbaaniin, niin se herättää pahennudta. Kukapa senkin selittäisi. Ne on niitä ihmismielen salatuista syvyyksistä esiin purkautuvia vaistotoumintoja ja niiden seurauksia.

Köyhyyden osalta varmaan on ainakin kahta mielipidettä. Köyhät pitäisivät varmaan siitä tasapäistämisestä, mutteivät rikkaat.

Toisaalta tömä maailma toimii niin että ahkeruus, taitavuus ja hyvä taloudenpito palkitaan rikkaudella, kun taas laiskuudesta, taitamattomuudesta ja tuhlaavaisuudesta rangaistaan köyhyydellä. Tämä porkkana ja tämä keppi kannustavat ihmisiä yrittämään parhaansa ja se pitää maailmaa pyörimässä.

Olen kuitenkin varallisuuserojen kaventamisen kannalla, eli kannatan näitä sosiaalisia tulonsiirtoja.

Käyttäjän jockerantanen kuva
Jocke Rantanen

"Kansat siis vaan sitkeästi ovat ja kansainvälisesti kilpaillaan edelleen mitä ihmeellisemmin keinoin, että voidaan osoittaa se oman kansan paremmuus. Vai mistä siis on kysymys ?

Ehkä meistä sitten jonain kauniina päivänä tulee sisäsiistejä yhtesmitallisia tasapaksuja inehmoja. Kaikki saman näköisiä, kaikki samalla fattalla jonossa ja yhtä köyhiä. Veikkaan kuitenkin tuohon onneksi menevän vielä jokusen sukupolven."

Tällainenhan se on pyrkimys. Maailmasta ja ihmisistä halutaan helposti hallittavaa samanlaista massaa vailla mitään omaa tahtoa. Lähestymme siis mehiäläisyhteiskuntaa jossa on yhteiskuntaa ylläpitävät duunarit ja sitten kuningatar.

Kun ihmisen kehityksen, samoin kuin yhteiskuntien kehityksen äiti on aina ollut tyytymättömyys, kilpailu ja erilaisuus.
Siinä vaiheessa kun olemme kaikki samanlaisia, loppuu kaikki kehitys ja alkaa degeneroituminen juuri tuohon duunari-yhteiskuntaan.
Onneksi, kuten kirjoitat menee vielä jokunen sukupolvi niin ei tarvitse nähdä tuota "onnellisten" yhtesikuntaa. Yhteiskuntaa, jossa kaikki heräävät aamulla onnellisina, syövät median ohjaaman aamupuuronsa, siirtyvät hyvässä järjestyksessä duuneihinsa hallinnon määräämällä tavalla, tekevät käsketyt tehtävät, haukkaavat ennalta määritellyn ruokansa, palaavat asuntoihinsa, menevät median ohjaamiin harrastuksiinsa "kehittämään" itseään, tulevat takaisin asuntoihinsa ja menevät hyvin ansaitulle yöunelle, kuka pillerin avulla, kuka ilman.
Mitään ei tapahdu ilman hallinnon ohjausta tai tietämättä. Kukaan ei edes pieraise, ja jos tekee sen niin lääkitään heti ettei tällaista kauheutta, joka pilaa maailman ilmaston, tapahtuisi uudelleen.

Sitten joskus, satojen tai jotain, vuosien kuluttua, jos ihmiskunta on edelleen jostain sattuman syystä olemassa, historioitsijat ja arkeologit kummastelevat kuinka kukoistava ja elävä yhteiskunta saattoi suostua moiseen tyhmyyteen. Itsemurhaamalla itsensä apatialla.

Ilkka Huotari

Mikä sitä Vihavaista oikein pelottaa?

Ei saa antaa pelolle valtaa!

Ilkka Huotari
Käyttäjän artoartovihavainen kuva
Arto Vihavainen Vastaus kommenttiin #18

"Ei saa antaa pelolle valtaa."

Tuo on tyhjä hokema.
Tunteilleen kukaan ei voi mitään.
Aina voi tietenkin yrittää teeskennellä rohkeaa, jos osaa.
Mutta populistit ovat kamalan pelottavaa väkeä.

Ilkka Huotari Vastaus kommenttiin #19

On se tietysti tyhjä hokema, mutta EU-federalistithan sitä hokevat.

Eli teikäläiset.

Käyttäjän artoartovihavainen kuva
Arto Vihavainen Vastaus kommenttiin #20

"EU-federalistithan sitä hokevat"

Niinkö`ne teköö?

Ne sitten varmaan yrittää teeskennellä rohkeaa.

Voihan se niinkin olla että jos federalisti näyttää pelkonsa,
niin se rohkaisee vihollista, eli näitä populisteja.

On tietenkin väärä strategia rohkaista kansallismielisiä,
ne on muutenkin niin tohkeissaan ja yrittävät näyttää rohkeilta,
tiedä sitten ovatko ne rohkeita, vai teeskentelevätkö nekin vain.

Minulla ei ole mitään sellaisia intressejä että pitäisi yrittää lannistaa viholiista näyttelemällä rohkeaa, ei siitä ole minulle mitään hyötyä.

Niin että voin ihan reilusti ja rehdisti paljastaa
että populistit pelottavat minua kovasti.

Ilkka Huotari Vastaus kommenttiin #22

Tämä hokemahan tuli siitä, kun Euroopassa tuli terrori-iskuja. Kaikki EU-federalistit puolustelivat yhteen ääneen, että "ei saa antaa pelolle valtaa". Syynä oli se, että he eivät halunneet myöntää EU:n osuutta asiaan (turvapaikanhakijoiden ottaminen).

Käyttäjän artoartovihavainen kuva
Arto Vihavainen Vastaus kommenttiin #24

Tässä tapauksessa se oli varmaan hyödyllinen neuvo, koska sitähän ne terroristit nimenomaan halusuvat, herättää pelkoa ja paniikkia.

Jos paniikki olisi levinnyt, se olisi merkinnyt terroristeille onnistumista.
Kun mitään sen kummempaa paniikkia ei syntynyt, se tarkoitti sitä ettei terrorilla ollut mitään tehoa.

Kansallismieliset populistit ovat auttaneet terroristeja lietsomalla väestössä pelkotiloja terroristeja kohtaan ja myös ihan tavallisia kilttejä ulkomaalaisia kohtaan, mutta nyt näyttää siltä että myös tämä pelon lietsonta on epäonnistunut.

Epäonnistumista kuvaa parhaiten se etteivät populistit, ne joita minä pelkään paljon enemmän kuin terroristeja, eivät ole päässeet valtaan Suomessa, eivätkä Euroopan Unionissa.

Mutta toki on syytä pelätä että nämä populistit vielä pääsevät valtaan muutaman vuoden päästä, vaikka ei olekkaan viisasta strategiaa näyttää pelkoaan.

Minun osaltani henkilökohtaisesti ei kuitenkaan ole sillä mitään merkitystä pelkääkö vaiko en, niin että voin kyllä rehellisesti sanoa että pelkään, mutta ehkä päättäjien on syytä salata pelkonsa, jos heillä on samanlaisia pelkoja kuin minulla.

Käyttäjän jockerantanen kuva
Jocke Rantanen Vastaus kommenttiin #19

Näinhän se on.
Paitsi että ne jotka pelkäävät joutuvansa vaikkapa ....... uhriksi, heidän täytyy piilottaa tunteensa.
Niitä ei saa edes sanoa ääneen.
Mitä paha "populistit" ovat tehneet sinulle?

Käyttäjän artoartovihavainen kuva
Arto Vihavainen Vastaus kommenttiin #21

"Mitä paha "populistit" ovat tehneet sinulle?"

Ei vielä mitään, kun ei niillä ole vielä ole ollut tarpeeksi valtaa tehdä mitään pahaa, ei ainakaan täällä Suomessa.

Mitä nyt nuo tavalliset populistit ovat ottaneet liikaa velkaa, minunkin puolestani, mutta ei siitä ole kuin 20 000 euroa se minun osuuteni, selainen vähän käytetyn auton hinta, niin että eiköhän siitä vielä jotenkin selviä, jos annetaan vähän maksuaikaa.

Nämä kansallismieliset populistit on pelottavampia, ne saa vielä sodan aikaiseksi, jos valtaan pääsevät. Kun ohjus tulee taivaalta niskaan, niin siitä ei kyllä selviä.

Ilkka Huotari Vastaus kommenttiin #23

Aika paljon vähemmän Trump on sotinut, kuin vaikka Obama.

Käyttäjän artoartovihavainen kuva
Arto Vihavainen Vastaus kommenttiin #25

Juu, se pelottelee vain sillä isolla ydinasenapillaan.

Nythän se kovasti uhittelee Persialle, saa nähdä onko se vain pelottelustrategiaa, vai tuleeko siitä oikea sota.

Trump on julistanut hätätilan, rakentaakseen muurin Meksikon rajalle ja myydäkseen aseita saudeille Jemenin pommittamiseksi. Mistäpä sen tietäisi mitä strategioita näissä liikkeissä on takana.

Julistiko Obama kertaakaan kansallista hätätilaa? En nyt ainakaan muista.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset